Viimeinen päivä El Guabossa

Nyt sanon kiitos, hei! Tämä on viimeinen päiväni El Guabossa. Tulin Ecuadoriin 15 helmikuuta, ja 10 syyskuuta olen taas Suomessa. Kaksi viimeistä viikkoa Ecuadorissa tulen matkustamaan Amazonin sademetsään, Chimborazo-tulivuorelle ja Galapagossaarille.

Tämän puolen vuoden aikana olen oppinut enemmän kuin kymmenessä vuodessa Suomessa. Saapuessani en tiennyt mitään banaanista, liian vähän reilusta kaupasta, ja espanjaa pystyin juuri ja juuri puhumaan. Sitä mukaa kun olen oppinut enemmän ja enemmän, olen jakanut kokemuksiani tämän blogin kautta. Olen haastatellut monia niistä viljelijöistä joita olen tavannut jotta tekin tutustuisitte hehin ja heidän elämiinsä. Tavoitteeni on ollut tuoda tuottajia ja kuluttajia lähemmäs toisiaan, että kuluttajat tietäisivät miten ne vaikuttavat tuottajien elämään ostaessaan reilun kaupan banaaneja.

Toivon että olette oppineet yhtä paljon kuin minä, ja toivon että olette saanet kuvan siitä mistä banaaninne tulevat. Ja sanon niinkuin kaikki viljelijätkin: ostakaa enemmän reilun kaupan tuotteita! Niin ainakin minä aion tehdä.

Miksi ostaa reiluja tuotteita?

Monet vierailijat ihmettelevät ja pettyvät Ecuadoriin tullessaan koska luulevat että reilun kaupan viljelijöille maksetaan aina paremmin kuin muille. Sehän ei pidä paikkaansa. Alussa hinta oli parempi, mutta tänään se tuskin kattaa tuotantokustannukset. Hinta ei siis tee reilusta kaupasta reilua. Miksi siis ostaisimme reilun kaupan tuotteita?

Usein tuodaan esille hankeet jotka rahoitetaan reilun kaupan lisällä, jonka viljelijät saavat yhteisiä kehityshankkeita varten. Opettajia, terveyskeskuksia, koululaukkuja ja ruokakasseja – hankkeet ovat helppotajuisia ja niistä saa hyviä kuvia. Ja ne auttavat monia konkreettisellä tavalla. Sen lisäksi ne ovat muille yrityksille hyvä esimerkki.

Mutta syy miksi minä haluan jatkaa reilun kaupan tukemista ei ole niin käsinkosketeltava. Se koskee viljelijöiden auttamista auttamaan itseään, etteivät he lopulta edes tarvi reilua kauppaa. Se koskee reilun kaupan vaatimusta että viljelijät järjestäytyvät ja neuvottelevat mahdollisimman suoraan banaaniketjun muiden linkkien kanssa, ja että kaikki seuraavat reiluja pelisääntöjä. Se joka tekee reilusta kaupasta reilun ovat pelisäännöt jotka tasoittavat kenttää jotta pienet voivat kilpailla suurten kanssa.

Reilun kaupan avulla viljelijät ovat ottaneet ohjakset elämässään. He eivät enää ole riippuvaisia välikäsistä banaanien myymiseksi. He neuvottelevat suoraan tuontiyhtiön kanssa hinnoista ja määristä, ja saavat itse kaikki tulot. Heistä tulee aktiivisia pelaajia maailmanmarkkinoilla missä ennen olivat passiivisia, voimattomia pelinappuloita joiden täytyi hyväksyä hinta jota heille tarjottiin.

Reilun kaupan avulla viljelijät ovat oppineet että yhteistyö kannattaa. Pieni yksinäinen viljelijä saa iloita jos löytää ostajan harvoille banaanilaatikoilleen. Mutta kun sadat pienet viljelijät lyöttäytyvät yhteen he tuottavat niin merkittäviä määriä että voivat hankkia kokonaisille kauppaketjuille hedelmiä, varata itselleen tilaa kuljetusalusten ruumista ja palkata henkilökuntaa parantamaan laatua ja tuottavuutta.

Reilussa kaupassa viljelijät saavat taatusti banaaninsa myytyä tiettyyn hintaan, vaikkei se hinta olekaan kovin hyvä. Mutta se tarkoittaa että he voivat rauhassa kasvaa koska tietävät että heillä on varaa maksaa lainansa takaisin. Mitä enemmän tuottavat, sitä enemmän tienaavat.

Eikä ilman reilun kaupan markkinarakoa olisi ylipäätäänsä ostajia joiden kanssa neuvotella. Miksi tuontiyhtiö tai supermarketti ostaisi banaaneja pieneltä tuntemattomalta osuuskunnalta kun Chiquitalta ja Dolelta saa halvemmalla? Koska pienellä osuuskunnalla on logo jota entistä suurempi osa kuluttajista haluavat ostaa. Reilun kaupan merkki.

Reilu kauppa kehitysyhteistyönä

Vapaaehtoisena tehtäviini kuuluu kirjoittaa väliraportti ja loppuraportti, joissa minua kehotetaan muunmuassa miettimään mitä olen oppinut kehitysyhteistyöstä. Reilu kauppa ei ole kehitysyhteistyötä kahden maan välillä, mutta tavallaan se on kehitysyhteistyötä ensimmäisen maailman kuluttajien ja kolmannen maailman tuottajien välillä.

Se on reilumpaa kuin klassinen kehitysyhteistyö, koska molemmat antavat jotain ja saavat jotain takaisin. Kuluttajat tekevät tietoisen valinnan ostaa tuotteita jotka on tuotettu ja kaupattu reilummalla tavalla. He saavat vastineeksi puhtaamman omantunnon ja laadukkaan tuotteen. Tuottajat täyttävät reilun kaupan kriteerien vaatimukset ja saavat vastineeksi banaaninsa myytyä suoraan ilman välikäsiä pysyvään hintaan ja sen lisäksi reilun kaupan lisän.

Reilun kaupan lisä on se osa systeemistä joka eniten muistuttaa perinteistä kehitysyhteistyötä. Se ei kuulu hintaan jonka viljelijät saavat puhtaana käteen, vaikka se riippuu myynnin määrästä. Lisä on yhden dollarin myydyltä banaanilaatikolta, ja menee suoraan yhteiseen rahastoon. Rahat pitää käyttää yhteisiin sosiaalisiin hankkeisiin ja ympäristöhankkeisiin.

Kehitysyhteistyön perinteinen ongelma on että ryhmä ulkomaalaisia tulee kehitysmaahan ja sanelee mitä rahoilla tehdään. Hanke ei perustu paikallisiin tarpeisiin eivätkä sitä johda paikalliset ihmiset. Reilu kauppa onnistuu välttämään sen ongelman koska viljelijät itse päättävät yhdessä ja demokraattisesti lisän käytöstä. He myös hallinnoivat hankkeita itse, Asoguabossa esimerkiksi terveyskeskukset, sairausvakuutus ja tuki vammaisten koululle. Viidesosa lisästä menee suoraan viidelletoista tuottajaryhmälle jotka useimmiten käyttävät rahat  yhteisiin hankintoihin tehokkuuden ja tuottavuuden lisäämiseksi. Viljelijät, jotka tietävät mikä toimii ja mitä tarvivat, päättävät siis itse miten rahat käytetään.

Mutta kaikki tapahtuu tiettyjen kehysten sisällä. Reilun kaupan sääntöjen mukaan lisää ei saa käyttää mihin tahansa tarkoitukseen. Tässä dokumentissa selitetään rajoitukset. Ja viljelijöiden täytyy raportoida miten he ovat käyttäneet rahat. Täysin itsenäisiä he eivät siis ole.

Mutta ajatus on hyvä. Kehysten takia reilun kaupan osuuskunnat kantavat sosiaalista vastuuta jäsenistään mutta myös koko yhteiskunnastaan, kuten Asoguabon tapauksessa. Viljelijät antavat esimerkiksi banaaneja alueen koululaisille ja maksavat monen opettajan palkan. Muutkin kuin osuuskunnan jäsenet siis hyötyvät hankkeista. Siten osuuskunta toimii esimerkkinä myös toisille yrityksille. Se on hyvä asia maassa jossa tähänastiset hallitukset eivät ole ottaneet sosiaalista vastuutaan vakavasti. Mutta yritysten ja teollisuusmaiden kuluttajien ei myöskään kuulu ottaa sitä vastuuta joka pohjimmiltaan kuuluu valtiolle. Niin ajattelee myös nykyinen presidentti. Hänen hallituksen alla monet asiat ovat muuttuneet Ecuadorissa.

Mikään kehitysyhteistyö ei kuitenkaan voi korvata valtion työtä. Toimi reilu kauppa miten hyvin tai huonosti tahansa, eduista nauttii vain osa kansasta. Joku jää aina ulkopuolelle. Hallituksen politiikalla taas on paljon syvempi vaikutus. Tuore esimerkki: kesäkuussa hallitus päätti että banaanien minimihinta on 5,40 dollaria laatikolta. Niin vaan viljelijöiden tulot nousivat, kuuluivat he reiluun kauppaan tai ei. Konventionaalisen banaanin viljelijät Asoguabossa ovat tähän asti saaneet 5,05 dollaria laatikolta. Ecuadorin hallitus takaa siis reilumman hinnan kuin reilu kauppa.

Reilun kaupan banaanin minimihinta Ecuadorissa on 6,75 dollaria laatikolta. Summa menee osuuskunnalle joka vähentää vientikustannukset ja antaa loput viljelijöille. Minimihinta on minimi, ja viljelijöitä kehotetaan neuvottelemaan itselleen paremmat hinnat. Todellisuudessa hintaa on vaikea nostaa kovin paljon.

Viljelijät eivät tunne reilua kauppaa – so what?

Kun tulin Ecuadoriin aloin innokkaasti kysyä banaaniviljelijöiltä mitä reilu kauppa on merkinnyt heille. Monesti sain vastaukseksi vain epävarman katseen. Mutta kun kysyin ”muuttuiko elämäsi jollain tavalla kun liityit osuuskuntaan?” – silloin tuli tekstiä.

Monet osuuskunnan melken viidestäsadasta viljelijästä eivät tiedä mitä reilu kauppa on, vaikka liimaavat kättään heiluttavan hahmon merkin banaaneihinsa joka sadonkorjuupäivänä. Heille se on vain yksi monista logoista, yksi monista sertifikaateista, lista vaatimuksia joita eurooppalaiset kuluttajat asettavat banaanin ostamiseksi. Viljelijät ovat ylpeitä laadusta ja luonnonmukaisesta viljelystään ja samaistuvat siihen, eivät reiluun kauppaan. Ja monet viljelijät jotka tietävät jotain reilusta kaupasta eivät osaa selittää miten systeemi toimii.

Sen takia en saa vastausta kun kysyn reilusta kaupasta, vaikka se on muuttanut kaikkien viljelijöiden elämän. Saadakseni vastauksen minun täytyy tehdä kysymyksiä osuuskunnasta. Suurimmalle osalle viljelijöistä osuuskunta on kaikkien etujen lähde. Ja he ovat oikeassa. Erottaakseen reilun kaupan ja osuuskuntaan kuulumisen vaikutukset täytyy tietää mistä puhuu.

Mutta tosiasia on että reilu kauppa on enemmän kuin pelkkä sertifikaatti. Ilman reilua kauppaa koko osuuskuntaa ei olisi olemassa, koska kukaan ei olisi ostanut heidän banaanejaan. Ensimmäiset 14 viljelijää eivät olisi ikinä löytäneet ostajaa viedäkseen pieniä banaanilastejaan ulkomaille ilman välikäsiä. Tänään Asoguabo varmasti pärjäisi ilman reilua kauppaa, mutta sekin olisi haastavaa ilman reilun kaupan turvallisia markkinoita.

On paljon sertifikaatteja jotka vaativat turvallisia työolosuhteita, maatalouskemikaalien vähentämistä ja ympäristöystävällisempää viljelyä, mutta reilu kauppa on ainoa sertifikaatti joka vaatii myös sosiaalisia satsauksia. Yksi työkaverini sanoi: ”toiset yritykset ajattelevat vain laatua, laatua ja laatua, mutta meidän pitää ajatella sekä laatua että sosiaalista puolta”. Monilla suurilla yrityksillä on myös omat sosiaaliset ohjelmansa, kuten esimerkiksi Dole Foundation. Mutta ne tekevät sen vapaaehtoisesti ja voivat lopettaa ohjelmat milloin tahansa, eikä kukaan tarkasta pitävätkö he lupauksensa. Reilun kaupan osuuskunnan sen sijaan täytyy jatkuvasti kehittää sosiaalisia ohjelmiaan saadakseen pitää sertifikaatin, jota ilman viljelijät hukkaisivat suurimman osan ostajistaan. Reilun kaupan tarkastajat käyvät vuosittain tarkastamassa että viljelijät seuraavat kriteerejä, varsinkin että he seuraavat maan lakeja, mitä läheskään kaikki banaaniyritykset eivät tee.

Monet osuuskunnan veteraaniviljelijöistä muistavat miten reilu kauppa auttoi heidät jaloilleen, ja ovat vieläkin kiitollisia. He muistavat aina mainita että reilu kauppa auttaa pieniä viljelijöitä kilpailemaan ylikansallisten yhtiöiden kanssa. Monet niistä viljelijöistä jotka ovat osuuskunnan valtuutettuja ovat yhtä idealistisia. He näkevät kokonaisuuden jota yksittäinen viljelijä ei ehkä aina näe.

Unelmatilanne olisi läheinen kontakti kuluttajien ja tuottajien välillä, enemmän yhteistyötä ja yhteisvastuuta persoonattomassa maailmankaupassa. Mutta mitä väliä on oikeastaan sillä että jotkut viljelijät eivät tiedä mitä reilu kauppa on? Pääasia on että reilu kauppa toimii (vaikka systeemissä on parantamisen varaa) ja parantaa pienviljelijöiden elämää. Ja se helpottaa elämää, ainakin jos katsoo kaikkia kasvoja jotka alkavat loistaa kun kysyn onko heidän elämänsä muuttunut.

Yhdessä hyvä työskennellä

Abel Saenz käy usein El Guabossa osuuskunnan konttorissa.

Abel Saenz asuu ja viljelee banaania Campo Realin kylässä. Ennen hän viljeli banaania vain ruokkiakseen eläimiään, mutta viisi vuotta sitten hän liittyi Asoguaboon. Nyt hän käy harva se päivä osuuskunnan konttorissa El Guabossa.

-Rutiinit muuttuivat kun minä ja kylän muut viljelijät liityimme mukaan. Meidän piti järjestäytyä, hoitaa paperitöitä, käydä konttorilla… On hyvä työskennellä muiden kyläläisten kanssa.

Yhdessä he ovat ostaneet moottorisahoja ja muita työkaluja yhteiseen käyttöön, reilun kaupan lisällä joka on dollarin myydyltä banaanilaatikolta.

-Olen tutustunut uusiin ihmisiin, osallistunut kursseihin monista eri aiheista ja oppinut paljon.

Mutta 12 alkuperäisestä viljelijästä vain kahdeksan on jäljellä.

-Vientibanaanin viljely on haastavaa, se ei ole yhtä helppoa kuin viljely kodin tarpeita varten. Mutta jos onnistut se kannattaa. Tuloni ovat paljon paremmat nyt kun viljelen sekä banaania että kaakaota. Ennen viljelin vain kaakaota. Mutta tulevaisuus näyttää vaikealta koska alueelta puuttuu tieverkosto. Monien täytyy kuljettaa banaanit muulien selässä, ja silloin hedelmät vahingoittuvat.

Mitä haluat sanoa kuluttajille?

-Reilu kauppa parantaa pienten viljelijöiden elämää jotka asuvat ja tekevät työtä omalla farmillaan. Siksi yritämme jatkuvasti parantaa banaanien laatua, jotta voimme pysyä reilussa kaupassa. Kuka muu ostaisi banaanimme? Olisimme aivan marginaalissa ylikansallisten yhtiöiden armoilla.

”Reilussa kaupassa pystyn nukkumaan öisin”

Roberto Rodriguez saa taas unta öisin liityttyään reiluun kauppaan.

-Ennen Asoguaboon liittymistä en saanut unta öisin. Reilu kauppa antoi minulle rauhan. Ehkä isäni olisi elänyt tänään jos olisi saanut mahdollisuuden liittyä reiluun kauppaan. Hän kuoli sydänkohtaukseen joka johtui stressistä, sanoo Roberto Rodriguez Arenillasissa.

Ennen Asoguaboon liittymistä alueen viljelijöillä oli ongelmia banaaninostajayhtiöiden kanssa. Usein ne eivät ostaneet koko satoa, ja hinnat vaihtelivat paljon.

-Olin myös stressaantunut ennen Asoguaboon liittymistä koska aika ja voimat eivät riittäneet. Nyt minulla on aikaa levätä. Nyt meillä on vakautta elämässä. Saamme myydä kaiken minkä tuotamme eikä hinta vaihtele. Rahaa tulee joka viikko, ja minulla on varaa maksaa työntekijöiden palkka. Voin jopa maksaa vähän parempaa palkkaa, sanoo Rodriguez.

Asoguabon kautta viljelijät saavat myydä kaiken minkä tuottavat, ja hinta on sama koko vuoden. Markkinahinnat vaihtelevat dollarista 14 dollariin laatikolta, mutta reilu kauppa vaatii että ostaja maksaa minimihinnan ja sen lisäksi dollarin reilun kaupan lisän laatikolta, joka käytetään sosiaalisiin hankkeisiin. Reilun kaupan lisällä Arenillasin viljelijöillä on varaa auttaa muitakin.

-Annamme välipalabanaaneja kahdeksalle koululle ja lastentarhalle. Tulevaisuudessa haluamme auttaa kaikkia alueen kouluja, lastentarhoja ja päiväkerhoja.

”Reilu kauppa luo työpaikkoja”

 

Tänään Rodrigo Aguilarin 13 hehtaarin banaaniviljelmä Chakrassa on 15 kyläläisen työpaikka. Ennen reiluun kauppaan liittymistään banaaneista maksettiin niin huonosti että hänen piti irtisanoa silloiset työntekijänsä.

-Reilu kauppa auttaa koko kylää. Kun banaaninviljelijöillä on varaa palkata työntekijöitä se tarkoittaa töitä kyläläisille.

Rodrigo Aguilar viljelee banaania Ecuadorin ja Perun rajalla. Hänen pakkaamoltaan näkyy joki joka erottaa maat.

-Kiitos reilun kaupan olen vielä viljelmälläni. Reilu kauppa antoi minulle vakautta ja rauhaa.

Vuodet 2002-2003 olivat vaikeita banaaninviljelijöille, koska hinnat olivat huonot.

-Minulla ei ollut varaa pitää työntekijöitäni eikä hoitaa viljelmääni. Mutta kun pääsin Asoguabon jäseneksi pystyin toipumaan koska reilu kauppa maksoi saman hinnan koko vuoden, hinnan joka riitti viljelmän pyörittämiseen. Tänään minulla menee hyvin ja minulla on 15 kokopäiväistä työntekijää.

Ystävät paras integraatio

Minä olen maahanmuuttaja. Tilapäisesti, mutta kuitenkin, uudessa kulttuurissa. ”Gringa” Ecuadorissa. Kaikkien joilla on mahdollisuus pitäisi kokeilla millaista on olla maahanmuuttaja vieraassa maassa. Olen alkanut ymmärtää vähän paremmin millaiselta tuntuu olla maahanmuuttaja.

Tietysti minulle se on erilaista. Tulen teollisuusmaasta kehitysmaahan, Euroopasta Etelä-Amerikkaan. Olen vaaleaihoinen, vaaleahiuksinen ja pitkä, vastaan kauneusideaalia mainosjulisteissa ja lehtien kansissa maassa jossa ihmiset ovat lyhyitä, tummaihoisia ja mustatukkaisia. Ja tiedän että kohta palaan kotimaahani. Minulle elämä on helpompaa kuin monelle maahanmuuttajalle joka tulee Suomeen.

Mutta olen saanut kokea miltä tuntuu jättää perhe ja ystävät toiselle puolelle maapalloa ja tulla paikkaan missä ei osaa kieltä, ei tunne ketään eikä ole muita maanmiehiä seurana.

Tuo viimeinen asia tosin useimmiten ei päde Suomessa, ja se voi olla osasyy jos integraatio suomalaiseen yhteiskuntaan etenee hitaasti. Täällä Machalassa olen ainoa suomalainen, ja se on auttanut minua integroitumaan. Täällä en voi puhua suomea enkä ruotsia, en voi valittaa ecuadorilaisen kulttuurin ärsyttävistä puolista, en muistella kotimaata enkä olla hauska koska kukaan ei ymmärrä huumoriani. Se on hyvä asia. Se tarkoittaa että minun täytyy puhua espanjaa, oppia mille asioille ecuadorilaiset nauravat ja miksi asiat toimivat kuten toimivat täällä.

Ja ystävät ovat paras tapa integroitua. Heidän kanssaan puhun espanjaa, he vastaavat kaikkiin kysymyksiini ja kertovat maansa historiasta. He soittavat paikallista musiikkia ja opettavat minut tanssimaan merengueä ja laittamaan ruokaa banaaneista, maissista ja yucasta, ottavat minut mukaan eri puolille maata viikonloppuisin. Ennen tänne tuloani yritin opiskella espanjaa, mutta se ei auttanut paljon. Murre on erilainen ja puhe nopeaa, eikä sellaista opi kirjaa lukemalla. Kolmen kuukauden kuluttua rupesin viimein ymmärtämään, mutta sitä en olisi oppinut jos olisin voinut puhua kaikkien kanssa englantia.

Ystävien saaminen on ollut helppoa. Kollegani ovat pitäneet minusta huolta, etten tuntisi itseäni yksinäiseksi. He haluavat näyttää minulle maataan, musiikkiaan, ruokaansa, historiaansa. Ja he haluavat oppia minun maastani. Joka päivä, vielä puolen vuoden jälkeenkin, joku kysyy ”ja miten tämä toimii sinun maassasi?”. Opimme jatkuvasti toistemme kulttuureista. Toivon että maahanmuuttajien Suomessa on yhtä helppo löytää suomalaisia ystäviä. Koska ystävät ovat paras integraatio.

Lue integraatiosta vanhassa kotikaupungissani Pietarsaaressa Integraatioblogissa.

Banaanikoulu, osa 12

90 prosenttia Puerto Bolívarin viennistä on banaania.

Banaanit lähetetään matkaan

• Viimeisen laatutarkastuksen jälkeen banaanilaatikot lastataan palleille joille mahtuu 48 laatikkoa. Pallit lastataan laivoihin jotka kuljettavat banaanit Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin.
• Ruuman lämpötilan pitää olla niin matala etteivät banaanit ala kypsyä matkan aikana.
• Laatikot voidaan lastata kolmella tavalla: lastauspalleille, kontteihin tai yksittäisinä laatikkoina. Yhteen laivaan mahtuu jopa 300 000 laatikkoa.
• Laivan lastaaminen kestää 1,5-3 päivää. Suurin osa Asoguabon banaaneista lähetetään Puerto Bolívarista Machalasta. Siellä lastataan noin 15 laivaa viikossa, neljä kerrallaan.
• Matka Eurooppaan kestää noin 18-21 päivää, riippuen satamasta. Asoguabo lähettää banaaneja Hampuriin, Antwerpeniin ja Rotterdamiin.
• Banaanien pitää olla vihreitä saapuessaan Eurooppaan. Siellä ne kypsytetään hallitusti etyleenikäsittelyn avulla. Sitten ne kuljetetaan kauppoihin.

”Kukaan ei enää käytä meitä hyväkseen”

Saúl Armijosilla oli varaa parantaa viljelmään liityttyään reiluun kauppaan 10 vuotta sitten.

-Suuret vientiyhtiöt ovat aina käyttäneet pienviljelijöitä hyväkseen, muttei reilussa kaupassa, sanoo Saúl Armijos.

Hän on viljellyt banaania 22 vuotta, ja liittyi reiluun kauppaan 10 vuotta sitten.

-Naapurini Jorge Ramírez oli Asoguabon ensimmäinen puheenjohtaja, ja hän yllytti minua menemään mukaan. Ennen liittymistä kävin töissä myös muilla viljelmillä kuin omallani, mutta reilussa kaupassa sain paljon paremman hinnan banaaneista.

Kun kysyn miten hänen elämänsä muuttui reilussa kaupassa, suupielet venyvät korvia kohti ja hän taputtaa kaakeloitua altaanreunaa vieressämme.

-Tätä minulla ei ennen ollut. Minulla oli vain pieni, vanha allas banaanien pesua varten – tuo tuolla keskellä, hän osoittaa.

-Minulla ei ollut pakkaamoa, ja kuorma-autoonkin minulla oli varaa kiitos reilun kaupan. Kaiken tämän pystyin tekemään osuuskunnan avulla. Ja reilun kaupan lisä on auttanut meitä. Olemme käyttäneet rahat esimerkiksi kastelu- ja lannoitusprojekteihin.

Jokainen osuuskunnan 15 jäsenyhdistyksestä saa 20 senttiä yhden dollarin reilun kaupan lisästä joka myydystä banaanilaatikosta. Sen summan Armijosin yhdistys Barbones on käyttänyt muunmuassa ekologisen lannoitteen tuotantoon jäseniä varten. Reilun kaupan lisällä maksetaan myös 400 dollarin summa viljelijöille jos he sairastuvat.

-On ollut hyvä työskennellä reilussa kaupassa, mutta reilu hinta ei ole kovin hyvä. Ennen se auttoi paljon, koska se oli markkinahintaa parempi. Tänään se ei enää ole.

Viime vuosina markkinahinta reilun kaupan ulkopuolella on keskimäärin ollut reilun kaupan hintaa korkeampi.

-Mutta meillä ei ole muuta. Kukaan muu ei osta banaanejamme, sanoo Armijos.

Suuret yhtiöt ovat harvoin kiinnostuneita pienviljelijöiden banaaneista, ja pienten täytyy myydä välikäsille jotka panevat osan rahoista omaan taskuunsa.

Mitä haluat sanoa kuluttajille?

-Että ovat tietoisia siitä että viljelemme täysin puhdasta banaania. Ja että järjestävät kampanjan jotta ihmiset ostaisivat enemmän reilun kaupan banaaneja!